Täällä asui pitkään eräs Vahti, jonka laitoimme iltapäivisin istumaan nojatuolille, sängyn nurkkaan, tai sängyn ja kirstun väliin. Se ei koskaan aamuisin kertonut meille, oliko se yöllä nähnyt jotakin. Se katsoi meitä, kun aamupiirin jälkeen istutimme sen tyynyn päälle rattaisiin ja menimme kyselemän siltä. Me rakennamme usein iltapäivisin. Mikko, Volter ja Aino ovat aina leikissä mukana. Me tunnemme jokaisen paikan mökin sisä- ja ulkopuolella. Volter uskoo, kun kerron hänelle yön hiipijästä, joka voi päästä kurkistamaan lastentarhaan ja mökkiin. Me olemme tarkkoja, me olemme tarkkailijoita. Olemme saaneet jäljen. Hiipijällä on mustat jäljet. Se tarttuu lastentarhan ja mökin kankaisiin, verhoihin, peittoihin, tyynyihin ja jättää jälkeensä hiilikimpaleita. Tänään juoksimme katsomaan takan luo, löytyikö sieltä kekäleitä. Löytyikö sen jättämiä merkkejä, joitakin jäänteitä. Emme tiedä, onko se totta

Silja Järventausta, 2010

 

Lukija: Daniel Petterson, 2010